torstai, 15. syyskuu 2011

Ristiäiskakku

Vajaa kuukausi sitten vietettiin pojan ristiäisiä. Halusin tehdä kakun itse, sekä koristeet. Aikanaan hääkakkua varten opettelin sokerimassan työstämistä, kun marsipaani ei allergioiden vuoksi käy. Tein kuitenkin hääkakkuun vain päällisen kaulimalla levyn sekä muotilla kukkasia. Nyt tein koristeeksi sokerimassakengät, joihin minulla ei ollut kaavoja valmiina. Idean olin poiminut netistä tuttuni vinkkaamana Pionilaakson blogista.

 

Tein yhdet harjoituskengät, joista en aio tänne kuvaa laittaa. ;) Mutta tässä lopulliset.

 

Kengät ovat siis nauhoja lukuunottamatta sokerimassaa, kuten alustakin. Nauhat eivät ole syötäviä, vaan tavallista kangaskaupasta ostettua satiininauhaa.

 

Kakkuun tein pohjat samalla reseptillä, kuin vegaaniseenkin, paitsi keijun sijaan käytin laktoositonta voita. 2,5 kakkupohjaa käytin. Täytteessä oli:

- mustikkapilttiä

- Saarioisen vadelmahilloa

- kermavaahtoa vahvistettuna vaniljakreemijauheella ja maustettuna vaniljasokerilla

 

Pursotuksia tein myös ensimmäistä kertaa elämässäni. Pursotin tuolla samalla vahvistetulla kermavaahtoseoksella, mutta kuvanottohetkellä oli kerma jo jonkin verran sulanut. Ristiäispäivänä oli hellettä.

 

 

PS. Kakku meni lähes kokonaan. Vieraita 12 oma perhe mukaan laskettuna. :)

keskiviikko, 17. elokuu 2011

Pitkästä aikaa ja vegaaninen täytekakku

Viime kirjoituksesta on aikaa päälle vuosi! Mitenkäs tämä blogi nyt näin vähälle huomiolle jäi heti alkuunsa...

Vuoden sisään on mahtunut kaikenlaista, mm. perheenlisäystä. Poika syntyi kesäkuun alussa.

Muutenkin tämä blogi on ehkä menettänyt merkitystään alkuperäisestä, raskausaikana ja imettäessä on jäänyt karppaus vähän vähemmän tiukalle linjalle. Blogi palvelleekin tästä eteenpäin "päiväkirjana": ruoanlaittokokemuksia, käsityötuotoksia ja sen sellaista olisi tarkoitus sepostella. Tosin karppeja reseptejä on tarkoitus edelleen julkaista.


Sitten siihen vegaaniseen täytekakkuun. Sukulaiseni menee naimisiin, ja minulta pyydettiin juhlaan vegaanista täytekakkua. En ole moista koskaan tehnyt, mutta maidotonta dieettiä nauttineena (imetyksen vuoksi, pojalla ei aluksi vatsa kestänyt minun syömääni maitoa) ja kananmuna-allergikkona ajattelin, että ainakin onnistun hyvän yrityksen saamaan aikaan. Tein eilen testikakun:



Vegaaninen täytekakku:

Pohja:

2dl vettä
50g sinistä Keiju-margariinia
1,5dl sokeria
0,5dl perunajauhoja
2,5dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta

Vuoan jauhotukseen sinistä Keijua ja mannaryynejä.

Aineet sekaisin ja jauhotettuun irtopohjavuokaan (oliskohan 23cm tuo vuokani halkaisijaltaan). Paistetaan 175 asteessa 35min tai kunnes pinta vähän ruskistuu.

Näitä pohjia tein kaksi kappaletta ja jäähdyttyään halkaisin kahtia.

Kostutus: laimennettua sokeroimatonta karpalomehua

Sisälle: Saarioisten vadelmahilloa ja Oatlyn kaurapohjaista vaniljakastiketta www.oatly.com/fi/Tuotteet/Tuotteet/Oatly-Vaniljakastike-1/ .

Koitin koristelua varten vaahdottaa tuota Oatlyn kastiketta, mutta vaahdotus ei oikein onnistunut. Vaahtoa kyllä muodostui, mutta se ei pysynyt. Näin testikakussa ei tuo ulkomuoto kuitenkaan tärkein asia ole. Päälle laitoin siis vaahdotettua Oatlyä, Dr. Oetkerin suklaakoristeita (kaakaojauhe, kaakaovoi, sokeri) www.oetker.de/oetker/produkte/backen_und_mehr/back-_und_dekorartikel/schoko_dekor/schoko_dekor_blaetter_zartbitter.html sekä kaakaojauhetta ripoteltuna yltympäriinsä.

 

Olin muuten ostanut koristelua varten Sunnuntain vaahdotettavaa kasvirasvasekoitusta tinyurl.com/sunnuntaikuohkea . Näin sille oli käynyt.

Eli joko on pilaantunut, tai jähmettynyt liikaa jääkaapissa. Tuotteessa kyllä lukee, että "vaahdottuu parhaiten kylmänä". No, tuosta sitä ei juuri sakeammaksi saa.

tiistai, 29. kesäkuu 2010

Liikuntaa, liikuntaa!

Vietettyämme suhteellisen liikkuvaisen juhannuksen (miehen mökillä ja mun kotikotona), päätimme sunnuntaina tehdä jotain kivaa kotona.

 

No, liikkuvaista siitäkin muodostui, nimittäin päätimme lähteä pidemmälle lenkille polkupyörien kanssa. Kohteeksi valikoitui arviolta päälle 15km päässä oleva Sipoon Nikkilä.

 

Ajelimme Kuusijärven ulkoilualueen ohi; matkalla tutustuimme kalliota kiipeäviin polkuihin, juurakoihin ja jarrujeni huonoon kuntoon. Jarrujen lisäksi myös fyysinen kuntoni on päässyt rapistumaan, joten seitsemisen kilometrin kohdalla olin jo melko poikki. Ajattelin kuitenkin, että väsymys menee ohi, kun hiljennetään hieman vauhtia.

 

Maisemat parantuivat melkoisesti päästessämme hyyyvin pienelle hiekkatielle, joka kiemurteli mäkiä ylös ja alas. Metsikön keskeltä saavuimme sitten pelto- ja maatalomaisemaan. Hieman suurempaa hiekkatietä - joka myöhemmin vaihtui asfalttipäällysteiseksi - oli mukava polkea lämpimässä, mutta tuulen vuoksi ei liian kuumassa säässä.

 

Nikkilässä ihastelimme matkalla hieman molempia Sipoon kirkkoja, uudempaa ja vanhempaa. Kävimme paikallisessa supermarketissa ostamassa evästä ja lisää juotavaa vesipulloon. Eväät söimme kirjaston pihalla.

 

Aurinkoa tuli otettua turhankin paljon, sillä emme olleet tajunneet laittaa rasvaa tai ottaa kevyitä pitkähihaisia päälle. Mies paloi pahemmin käsivarsista kuin minä, vaikka olin aamulla jo istuskellut auringossa parvekkeella n. tunnin verran. Suojarusketustahan en näin toimistotyöläisenä ole ehtinyt kesän aikana hankkia.

 

Tässäpä tämä lenkki vielä kartalla kokonaisuudessaan.

 

Kuva on otettu retkikartasta: retkikartta.fi

 

Niin, lenkkiä tulikin sitten lähes 40km suunnitellun kolmenkymmenen sijasta. Hämmästyttää vieläkin, että nollakunnolla tuollaisen selvitti ihan kunnialla. :) Ensi reissua olemme jo miettineet, mahdollisesti Porvooseen asti tällä kertaa. Tässähän sitä aikaakin olisi, kun kesäloma kolkuttelee.

maanantai, 14. kesäkuu 2010

Mascarpone -mansikat (jäätelöntapainen versio)

Heti alkuun harmittelen, ettei tullut tästä herkusta otettua kuvaa. Tosin tulos on vaaleanpunaista mömmöä, joten ehkä harmistus ei ole suuri :)

 

Mansikkamascarponea varten tarvitset:

  • pakastemansikoita 250g (itse suosin kotimaisia)
  • mascarponea 200g (tai paljonko siinä purkissa sattuu olemaankaan, aitoa italialaista totta kai!)
  • kermaa löysäksi vaahdotettuna
  • aitoa vaniljaa sisältävää vaniljasokeria mausteeksi oman maun mukaan

 

Vatkataan kuohukerma löysäksi vaahdoksi, sekoitetaan joukkoon mascarpone. Pilkotaan jäiset mansikat pieniksi paloiksi ja sekoitetaan joukkoon. Maustetaan vaniljasokerilla.

Seos laitetaan pakastimenkestävään rasiaan ja pakastimeen n. puoleksi tunniksi. Otetaan pakastimesta ja sekoitetaan. Jos seos ei ole vielä tarpeeksi jähmeää, laitetaan uudestaan pakastimeen.

Valmis nomppa syödään mahdollisimman tuoreena, pitkään pakastaessa seoksesta tulee huonoa. Loput voi laittaa jääkaappiinkin ja antaa sulaa. Sulanut versio sopii hyvin maustamattoman jogurtin kanssa. :) Säilyy pari päivää.

 

 

--reli

sunnuntai, 23. toukokuu 2010

Toukokuista kasvattelua

Tarkoitukseni on jo pidemmän aikaa ollut aloittaa tämä blogi. Ruokia on tehty, kuvia otettu ja niin edelleen. Jotenkin itse julkaisuhomma on aina jäänyt. Näin ollen ensimmäinen postaukseni onkin sitten aivan eri aiheesta, kuin ajattelin.



Tänään tuli nimittäin pistettyä melkoisesti vihanneksia ja kukkia kasvamaan. Olen pitkin kevättä ostanut erilaisia siemeniä, jotka on tuossa jonkin aikaa odottaneet multiin laittoa. Tänään oli sitten vihdoin aikaa (kun kandintyötä olisi pitänyt tehdä, kummasti silloin aina tekee mieli tehdä kaikkia rästihommia :).





Huhtikuussa laittamani chilit (kahta eri unkarilaista chiliä, kaupan versiota ja itse unkarista hakemiani), oreganot, unikot ja sitruunat ovat päässeet hyvään alkuun. Uutena kasvamassa on mm. herneitä, minttua (joka ei aiemmin lähtenyt ollenkaan liikkeelle), jääsalaattia, ruiskaunokkeja ja toisia unikkoja. Niin ja retiisejä! Retiisit tosin täytynee jossain vaiheessa siirtää syvempään astiaan. Kun vielä parvekkeen saisi siivottua ja laitettua nätiksi, voisi siirtää kasvit ulos. Ruiskaunokin siemenet olivat kyllä ovelan näköisiä:








  --reli